AUSTRALIA DAY

G'day mates! Viikko sitten sunnuntaina vietettiin Australialaisille suurta juhlaa, Australian kansallispäivää. Suomen itsenäisyyspäivää voisi kuvailla semmoisena rauhoittumisen ja kunnioittamisen juhlana. Koko Suomi kiittää sotariveteraaneja heidän tekemästään työstään siitä, että maamme on tänä päivänä itsenäinen. Ihmiset kerääntyvät kotisohville kuuman glögin ja suklaakonvehtirasian kanssa seuraamaan linnanjuhlien pukuloistoja ja floppeja. Australialaisille kanssallispäivä tarkoittaa taas jotain aivan muuta. Ihmiset juhlivat kaduilla, näyttävät ylpeyttään maata kohdaan puketumalla Australian lipun väreihin. Päivä vietetään perheen ja ystävien kanssa picnikin merkeissä puistoissa bbq-ruokaa syöden ja päivä lopulta huipentuu koviin iltakarkeloihin. Aivan kuin Suomen vappu, mutta silti fiiliksenä niin erilainen. Olin totally excited päivästä, lähdettiin rakkaan Suomi ystäväni kanssa katselemaan menoa ehkä Brisbanen yhdelle ruuhkaisimmista paikoista Australia Day:nä, South Bankkiin.

Taidetta

Halusin ehdottomasti kokea Australia päivänä bbq picnikkien meiningit. Päätinki hommata meille bbq herkuksi vähän spesiaalimpaa murkinaa, mitä Suomessa ei ole koskaan tullut ennen grillissä valmistettua. Eikä millään muullakaan tavalla. Olin oikein odottanut pääseväni jonain päivänä suurena lihanystävänä tätä maistamaan ja mikä voisikaan olla parempi päivä ottaa tähän ensi maistijaiset kuin Australia Day:nä? Kangaroo steakia!

Ei jouduttu onneksemme kauaa jonottamaan, että päästiin valmistamaan grilliherkkuja. Odotin kauheaa ihmisjoukkoa ja tuntien jonotusta, väkeä oli kuin Puumalan maalaismarkkinoilla. Sopu sijaa antoi, samassa grillissä valmistui useamman ihmisen ruuat samanaikaisesti. Aina vain hämmästyn täällä ihmisten ystävällisyydestä, avun tarjoamiasesta ja jakamisesta. Eräänäkin kertana ferryllä matkustaessa mukava vanhempi mies tarjosi ostamistaan voileivistään minulle yhtä kysyen olenko nälkäinen. Hymyillen kiitin ja kieltäydyin, hän saisi itse nauttia ostamistaan herkuista.

Steakit alkoi näyttämään valmiilta ja vatsa piti ääntä siihen tahtiin että ei muuta kun etsimään aurinkoista picnik paikkaa ja syömään!

Steak was perfect. Kengurun liha yllätti, monia varoituksen sanoja olin ennen kokeilua kerennyt kuulla; "Don't try kanggaroo meat, really don't. It's horrible! Not good at all!" Pakkohan se oli kokeilla ja todeta, että täähän on hyvää. Suorastaan maukasta. Aika verrattavissa riistalihan makuun. Oikeilla mausteilla ja steak mediuamina maistui Suomi-tytöille paremmin kuin hyvin.

Vietettiin koko päivä South Bankissa. Katseltiin ihmisiä ja heidän menoa. Nautittiin toistemme seurasta. Oli viimeinen päivä jonka tulisimme Australiassa yhdessä viettämään, sillä ystäväni jatkoi matkaansa seuraavana päivänä omiin seikkailuihinsa. Brisbanen riversidella kaksi miestä esiintyivät juhlijoille. Soitto ja laulu oli juuri siihen fiilikseen sopivaa. Fiilikseni oli ihannoiva, oikea fiilistelijä. Pienien asioiden tuoma ilo. Hyvän ystävän seura ja jutut vaihtuen arjesta hömppään. Lapset leikkimässä saippuakuplilla ja nauttimassa pillimehuja. Ystäväperheiden yhteistä juhlintaa raikuvin nauruin, kuin nauru olisi vanhojen hauskojen sattumien muistelmia. Lämmin auringon paiste ja riveriltä puhaltava tuuli. Kuulostan varmaan taas ihan sekopäiseltä, mutta parasta on kun osaa nauttia kaikista pienistä asioista. Ne tekee juuri näistä hetkistä suuria. Merkityksellisiä ja unotumattomia.

Puspus

BAD NEWS

Tänään aamulla kävi matka taas toiveikkaana kohti Brisbanen Mater Hill:n sairaalaa. Viikko sitten sain tuen käteeni väliaikaisesti, jos sillä saataisiin yhteen luutuminen tapahtumaan ilman suurempia toimenpiteitä. Käteni tuntui viikon aikana menevän parempaan suuntaan, koska en tuntenut enää niin paljon kipua. Kivun tuntemiseen tottuu eikä jaksakaan ehkä enää välittää. Ensin minut ohjattiin uudestaan käden kuvaukseen, josta luutumisen edistyminen näkyisi.

Kuvauksen jälkeen oli aika palata plastiikkakirurgian klinikalle. Pian nimeäni jo kutsuttiin, mutta jouduin pitkän aikaa odottamaan huoneessa jännityksellä kirurgin saapumista kertoakseen kuvauksen tuloksista.

Vihdoin tuttu kirurgi viime viikolta saapui huoneeseen ja tervehti tuttavallisesti. Jostain syystä toiveikkuuteni katosi samantien. Tuli vain heti semmoinen tunne, että nyt ei ole kaikki hyvin. "You know Mari, the finger has been gone worser." "Really...?" En voinut usko sitä ennen kuin sen taas kuvasta omin silmin näin.

Luu on liikkunut paikoiltaan enemmän viime viikon kuvista. Hiljennyin... Tiesin jo mitä seuraavaksi kirurgi aikoi sanoa. Asian, mitä vähiten odotin ja mitä en todellakaan haluaisi. "We need to do a surgery to fix that finger." Ei tässä muukaan nyt auta kuin hyväksyä se asia.Toimenpide tapahtuu jo hyvin pian, heti huomen aamuna. Kysyin ja toivon, että voisiko leikkauksen tehdä paikallispuudutuksena, mutta se vaati nukutuksen.

Kyseinen naiskirurgi tulee tekemään leikkauksen, joten tunnen olevani hyvissä käsissä. Erittäin ammattitaitosta ja potilasta kunnioitavaa hoitoa ja kohtelua olen häneltä saanut. Ei tarvitse liikaa murehtia, hän tekee varmasti parhaansa saadakseen sormen taas toimintakuntoiseksi. Pakko tätä on ajateltava positiivisesti, eikä masentua maanrakoon. Sitä en lähde kieltämään etteikö minua huominen jännitäisi tai vähän pelottaisikin, mutta ainakin sormi tulee paremmaksi mitä se nyt on. Mutrusuu alkaa pikku hiljaa hymyksi muuttumaan, huomenna on kaikki paremmin ja siitä ei ole kuin suunta ylöspäin. No worries!

Puspus

NO FUN WITHOUT A LITTLE ACCIDENT

Here I go again... Ei hauskaa ilman pikku sattumia. Vaikka jetskillä leikkiminen Sunshine coastilla oli hurjan hauskaa, niin piti silti tapahtua jotain ei niin hauskaa. Sattuma oli täysi vahinko ja sen tapahtumisen olisi voinut vain estää se, etten olisi mennyt jetskillä leikkimään. Mitään en todellakaan kuitenkaan kadu, aivan mieletön kokemus, jota yhä mielessäni fiilistelen vielä pitkän aikaa.

Tapaturma sattui patjalla maatessa, jota jetski veti meressä perässään. Makasin patjalla vatsallani ja pidin käsilläni kovasti kiinni remmeistä, jotta pysyisin vauhdissa mukana. Patja pomppi ja kääntyili aalloissa jetskillä ajajan tekiessä tiukkia mutkia. Tiukan mutkan ja ison aallon yhdistelmä kävi kohtalokseni ja otteeni lipesi. Heti vedessä tunsin sykkimistä kädessäni. Auts... Mitään en kenellekään heti sanonut, vaan kapusin takaisin patjan kyytin ja sitten taas mentiin. Rantaan päästyä sanoin että taisin venäyttää käteni ja lähden etsimään lifeguardeja josko heillä olisi antaa jäitä. Avuliaat lifeguardit tarjosivat jäitä ja kysyivät olenko kunnossa. I'm fine thanks! Pussi käden päälle ja beachille potslojoo. Viikonlopun yli tein kädellä ihan normaalisti asioita vaikka tunsin koko ajan pientä kipua. Sormet ja kämmen turposivat ja alkoi paikoin muuttua mustaksi. Uuden viikon alkaessa aloin miettimään kättä katsoessani ettei kovin hyvältä näytä. Otin bussin lähimpään sairaalaan ihan just in case, ettei mitään suurempaa ole sattunut.

Päivystyksessä hoitaja otti ohjat kätösiinsä ja laitto käden kuvaukseen. Kaikki tapahtui todella nopeasti. Ei tarvinnut kauaa jonottaa vuoroaan. Kuvauksesta ohjattiin seuraavaan tilaan odottamaan kuulemaan jatkoista. Pian kuulin lääkärin sanovan nimeni ja menin huoneeseen kuulemaan tuomion. "Yeah I'm really sorry to tell you this, but your ring finger is broken." Harvoin tulee kiroiltua muuta kuin kovin suutuspäissään, mutta nyt pääsi suusta ihan vahingossa: Ou shit! "Do you wanna see the pictures?" Tottakai halusin nähdä kuvat, luulin tosissani että sormi olisi vain venähtänyt. En voinut uskoa sen olevan murtunut.

Pakko se oli uskoa omiin silmiinsä ja todeta "Yep, it's broken." Eikä se ole ihan vain vähän murtunut, koko oikean käden nimettömän sormen luu on poikki. Lääkäri kertoi, että sormi täytyy mahdollisesti leikata. Sain lähetteen plastiikkakirurgian klinikalle kirurgin arvioitavaksi mitä sormelle tehtäisiin. Australian terveydenhoitopalvelut ällistyttivät minut täysin. Hoitotyöntekijät ottivat ystävällisesti vastaan ja tuntuivat olevan aidosti kiinnostuneita potilaistaan auttaakseen heitä hoitamalla niin hyvin kuin vain pystyivät. Eräs herrasmies tarjosi jopa myös sairaalaan puolesta ilmaista kahvia, teetä ja keksejä odottaville potilaille.

Kuulin nimeni kutsuttavan taas ja pääsin huoneeseen odottamaan plastiikkakirurgin saapumista kuullakseni jatkotoimenpiteistä.

Plastiikkakirurgi tutkaili aikansa kättä ja pyysi liikuttelemaan sitä eri tavoin. Onnekseni, kirurgi sanoi ettei tällä kertaa leikattaisi. Hurraa! Käteen laitettiin ainakin toistaiseksi tuki, jossa sormet pysyisivät tuettuna ja liikkumattomina. Pidän tukea viikon verran, jonka jälkeen otetaan uudet kuvat. Jos yhteen luutuminen onnistuu tällätavoin, niin tuen pitämistä jatketaan. Jos parannusta ei ole kuitenkaan tapahtunut, niin sormi tullaan leikkamaan. Nyt kaikki peukut pystyyn ja hope the best etten joudu leikeltäväksi.

Itseä tämä tilanne osittain huvittavaa, pakko on vetää vähän huumoriksi eikä ottaa turhan vakavasti. Rupesin iltakävelyllä oikein ääneen nauramaan kun mieleeni muistui, mitä perheeni sanoi ennen Australiaan lähtöäni: "Sulle ihan varmasti tapahtuu siellä jotain. Aina sulle sattuu jotain minne tahansa menetkin." Mitä nyt pari kertaa on tullut ambulanssissa oltua, joutunut vierailemaan sairaaloissa milloin mistäkin syystä. Pahoinvointia, sairastelua, verenvuotoa ja liikkumisongelmia. Pakko se on taas myöntää heidän olleensa oikeassa. Tekevälle sattuu. Uskomatonta, miten tuommoinen mitätön nimetön pieni sormi. Sormi jolla ei ole edes nimeä, vie lähes koko käden hyödyttömäksi. Sen mukaan nyt mennään ainakin 6 viikkoa. En anna tämän lannistaa, vaan eletään jokainen päivä täysillä. Tehdään vasurista astetta vahvempi. Sormi hidastaa pikkasen tahtia, mutta ei todellakaan estä minua tekemästä asioita.

Puspus

SUNSHINE COAST

Mikä voisikaan olla parempi tapa viettää viikonloppua, kuin makoilla lämpimän auringon alla valkoisella hiekkarannalla, hurruutella menemään tukka hulmuten merellä jetskillä laineikkailla aalloilla ja nauttia mahtavien ihmisten seurasta?

Viime viikonloppu meni rauhallisesti rentoutuessa eri beacheillä ja hurjastellessa vesileikeillä jetskillä upealla Sunshine Coastilla. Sunshine Coastille matkaan Brisbanesta ei mene kuin yli tunti. Ei matka eikä mikään. Ainoa asia mitä Brisbanessa kaipaan on juurikin todellinen, valkoinen, korkeasti aaltoileva vesi ja meren ranta. On niin helppoa matkata autolla tai julkisilla aivan extemporee oikealle rannalle jos sinne mieli tekee.

Vietin Sunshine Coastilla viikonloppua ihanan Suomen ystäväni kanssa sekä uusien valloittavien tuttujeni ystäväperheen hurmaavassa kodissa.

Talossa asui perheen lisäksi muitakin. Ihan vaan pari kissimirriä, kaksi jättimäistä koiraa, papukaija, lisko ja kaksi käärmettä. Kuullessani käärmeiden olemassaolosta samassa talossa jossa tulisin yöni viettämään, ei saanut minua pomppimaan riemusta. En mistään elukoista pelkää mitään niinkuin käärmeitä. Ne salaa hiljaa luikertelevat ja saalistavat nälissään mitä tahansa murskaamalla saaliinsa rungollaan tai puraisemalla myrkkyhampaillaan. Hyyii... Pienenä käärmeillä peloteltiin menemästä yksin metsään tai kurkkimasta öisin sängyn alle, koska käärmeet asuvat siellä. En halunut nähdä edes koko otusta ensin ollenkaan, jotta voisin kuvitella sen olemattomaksi. 

Yllättäen emäntä illan kosahtavien jälkeen päätti tuoda eläin ystävänsä mukaan illanviettoon. No panic, no panic. Kangistuin lämpinä kesäiltana kuin lumiukko talvi pakkasella ja koitin pysyä tajuissani.  Emäntä esitteli lemmikkiään kaulallaan kuin osaava  käärmeen kesyttäjä. Käärmettä tuotiin koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes istuin jo ihan sen vieressä. En koskaan ole ollut niin lähellä käärmettä, en ees eläintarhoissa jossa ne ovat lasin sisällä. Käärmepelostani haluttiin päästä eroon ja vähitellen tein käärmeeseen tuttavuutta. Pelkkä sen limaisen kostean nahan koskettaminen tuntui ylitsepääsemättömän haastavalta ja vastenmieliseltä. Hipaisusta koskettamiseen, vähitellen vain pitämällä rungolla kättä ja pikku hiljaa silittelemään. Kuin huomaamatta hetken päästä käärme oli jo ympärilläni. Mikä voittajafiilis, en olisi ikinä uskonut tekeväni moista! Käärmeen kesyttäjä naista minusta ei koskaan kuitenkaan tule ja käärmeet pysykööt metsissä ja sängyn alla.

Seuraavana päivänä huvituin autossa tilanteesta kuinka ihmiset tappelivat keskenään siitä että mille beachille tänään mentäisiin. "Mä haluan mennä Kings beachille!" "Ei sinne se on ihan liian ruuhkanen, mä haluun Golden beachille!" "Se on ihan tylsä!" Väittelyn ääni taustalla ihailin samalla vaihtuvia maisemia: hulppeita ranta-taloja, vihreitä palmupuita, valkeaa hiekkarantaa ja turkoosia kimaltelevaa merta.  Lopulta eräs uusista ystävistäni sanoi: "Mari saa päättää mille beachille mennään, minne haluat?" Ei ollut mitään väliä mille beachille mentäisiin, kunhan vain päästäisiin beachille nauttimaan kauniista kesäpäivästä.

Viikonloppu täynnä uutta, voittoa, kaunista ja mahtavaa. Yksi asia kuitenkin ylitse muiden. Vauhti on aina viehättänyt minua. Mitä lujempaa niin sitä hauskempaa. Extreme tilanteita, jossa vatsa kierähtää ympäri ja tekee mieli huutaa niin lujaa kuin vaan ääntä lähtee.

Itse en pelkää tai jännitä näitä tilanteita, vaan nautin siitä tunteesta. Jetskin kyydissä ollessani hiusten hulmutessa kovassa vauhdissa mieleni pysähtyi. Pysähdyin miettimään sitä hetkeä. Vauhti on huimaava ja koitan pysyä kyydissä pomppivilla aalloilla. Lämmin merivesi roiskuu päälleni. Tässä viiletän menemään jetskin kyydissä Australiassa. Olen täällä. Näen ympärilläni rantaa ja saaria joissa ei ole ketään. Tämä hetki on niin siisti, nää ihmiset keitä oon täällä tavannut on niin siistejä. Haluan aina muistaa tämän hetken ja tunteen. Hymyn huulillani, olen niin onnellinen.

Puspus